Ensimmäistä kertaa Lapponiassa 2025 – matkakertomus

Kirjoittaja Juho Angervuori, Jyväskylä

Jännityksellä matkaan

Olin siis ensimmäistä kertaa mukana Lapponiahiihdossa. Harmittavasti nappasin jonkun kuumetaudin edeltävällä viikolla ja ehdin jo järjestää lääkärinlausunnonkin, mikäli joudun reissun perumaan. Lähtöä edeltävän päivän aamuna olo alkoi tuntua kuitenkin jo vähän paremmalta ja kun matkaseuruekaan ei hätkähtänyt puolikuntoisena mukaan lähtemistä, niin pakkasin kamani ja järjestin itseni Helsinki-Vantaalle. Meinasin kyllä ajaa luurit korvilla musaa fiilistellessä vahingossa lentoaseman junapysäkin ohi, mutta onneks viime hetkellä hokasin enkä edes siinä hötäkässä jättäny junaan esim. suksipussia

No siitä lentokenttähotelliin muutamaks tunniks vahtaamaan kelloa ja aamulennolla muun seurueen kanssa Kittilään, josta lentokenttäkuljetus (Muonion kutsuliikenne) vaivaiseen 20€ hintaan Olokselle mökin pihaan  Kamat sisään ja muut kundit halus tietty heti ladulle testaamaan kalustoa. Olo tuntu ihan ok:lta enkä tietenkään malttanu jäädä mökkiin yksin vaan kävin vähän suksilla. Vähän siinä Oloksen 11km ympäryslenkin puolivälissä kyseenalaistin tätä päätöstä, kun alkuosa oli melkeinpä pelkkää laskua. Niinpä nousin mäet kerrankin rauhassa enkä antanut sykkeiden nousta.

Fiksusti matkaan sairastelun jälkeen

Tuntemukset oli hämmentävän normaalit ja kävin kohtuu lyhyen jaakobinpainin josko lähtis seuraavana päivänä koittavan avausmatkan puolikkaalle retkeilemään, mutta totesin etten kuitenkaan osaa sitten lappu rinnassa himmailla ja annoin tällä kertaa järjen voittaa ja ilmotin kisakansliassa etten Keimiön kiekerölle lähde. Helpotti tehdä päätös jo ennen kisa-aamua, kun olen melkonen jahkailija ja päätös ois voinu pian elää yön aikana 

Valmistautumista ja ennakkoinfoa

Kaikkia matkoja edeltänå iltana oli kisakansliana toimivassa Kotaravintolassa kisainfo, jossa käytiin läpi reittiä ja sääolosuhteita jne. Parina iltana oli Kerttu Niskanen ja Juho Mikkonen kertoilemassa näkemyksiään ja kokemuksiaan. Ekan matkan osalta yleinen näkemys oli, että sitä pidetään matkoista rankimpana ja tällä eniten näkyy tapahtuvan katkeamisia. Nousuja on tasaisesti pitkin matkaa ja varmasti monella on avausmatkalla eniten menohaluja, niin siksi reitti voi olla salakavala ja lopun nousut vaikeita. Meidänkin porukassa vahva konsensus kaikkien matkojen jälkeen. Omaa kokemusta joudun nyt odottamaan vähintään vuoden. Kokonaismitta täydellä matkalla 62 km.

Ekana kisapäivänä oli melko täydellinen kevätkeli. Parin asteen pakkanen, ladut liukkaat ja huippukuntoiset. Reitin alkupuolella oli muutama lasku, joita osa hiihtäjistä laski vähän turhankin varovasti ja siksi tuli ahdasta ja muutama kaatuminenkin nähtiin. Loppupäässä tulijoilla oli jo melkoiset vallit harminaan kaikesta siitä edeltävästä auraamisesta. Laajikseen verrattavia laskuja kuitenkin korkeintaan nämä. Katselin yhdessä mäessä kärjen laskut ja meidän tiimin edesottamukset ja lähdin vähäksi aikaa viimeisen kaverin letkan perään ja totesin, että tässähän saa pistellä ihan kunnolla

Välipäivänä oli tarjolla voitelu- ja hiihtokoulua Mäkäräisen, Nousiaisen ja Pentsisen vetämänä. Hyviä vinkkejä tarttui voitelupuolelta, etätöiden vuoksi en kerennyt tekniikkatunnille.

Pikkuhiljaa alkoi kisafiilis nousta ja säätiedot lupasivat melko reipasta 8 m/s tuulta suoraan pohjoisesta seuraavalle päivälle. Elohopea oli onneksi kuitenkin vain juuri miinuksella aamusta ja mahdollisesti nouseva plussalle iltapäivästä. Kevyesti kävin ladulla, tankkailin ja latasin geelejä vyöhön.

Himmelriikin hiihto 50km – kovat tuulenpuuskat ja yllättävän kevyet nousupätkät

No sitten aamulla hyvä aamupala napaan ja ysiltä bussikuljetuksella Vuontisjärvelle, josta lähti Himmelriikin hiihto 50 km. Oltiin bussissa melkein niin pitkään kuin mahdollista ja sitten hölkkäämällä lämpöä ja 10 min ennen paukkua jäälle, josta lähtö. Kisapuvussa kyllä meinas jäätyä siinä viimassa ku torakka, mut pian päästiinkin matkaan vahvassa myötätuulessa, jossa ei tarttenu juurikaan hiihtoliikkeitä tehdä. Jään jälkeen tietysti kunnon sumppu ja siitä sitten pikkuhiljaa pari hiihtäjää rinnakkainen jonossa kohti alkavaa nousua, jossa mittaa 3 km ja sen aikana noin 300 m vertikaalia. Huoltojoukkoja oli hyvin ladun varressa ja sauvoja oli kattavasti tarjolla rikkoutuneiden tilalle. Nousu oli aika rauhallista hiihtoa Montellin majalle, jossa oli jo eka juotto. Tuossa vaiheessa oli kuitenkin jo tullut jonkin verran hajontaa letkoihin ja pääsi hiihtämään vähän omaakin vauhtia. Tästä noustiin avotunturissa vielä yksi jyrkempi, mut melko lyhyt nousuosio. Siinä tuli vähän olo, että tässäkö tää paljon peloteltu nousu nyt olikin, kun tuntu et tuli yllättävän helpolla.

Seuraavana tulikin sitten melkeinpä koko reissun kuumottavin osio, lasku Nammalakuruun. Ladut oli aika korput pakkasen jäljiltä. Alun jyrkällä joku oli just kaatunut, kasvot verillä ja joku keräili siteiden osia. Näin ettei mitään vakavampaa ollut sattunut ja EA-kelkka juuri saapumassa paikalle, niin totesin turvallisemmaksi jatkaa siinä kohden matkaa. Edessä olevat jatkoivat auraamista tämän jälkeen ja huusin laskevani heidän ohi ladulla, joka olikin reisille huomattavasti vähemmän hapottavaa. Pääsin laskemaan siitä hyvin alas melko loivia, mutta jäisellä ladulla aika hyvää kyytiä tuovia laskuja alas. Itselle tuossa reissun oikeastaan ainoa haaveri, kun geeliä imeskellessä otin klassisesti sauvan kahvasta melko mojovan tällin poskipäähän piikin osuessa huolimattomuuttani maahan 

Siitä matka jatkui hyvissä peeseissä kohti Pallasta, jota ennen vähän etukäteen varoteltu nousu. Ei ollut paha.

Pallaksen juoton jälkeen sain pudotettua yhden mukana roikkuneen porukan ja hiihdin seur letkan kiinni seuraavalla loivasti laskuvoittoisella osiolla. Muutamia soiden ylityksiä oli aika mieletön vetää sauvoitta luistellen / mogrenia myötätuulen ja huipusti luistaneen suksen avulla kellon näyttäessä vauhdiksi 28-29 km/h!!

Vähän tän jälkeen jossain kolmen kympin jälkeen tais tulla ekaa kertaa vähän muistutus kuolevaisuudesta, kun joutu vetämään lyhyen pätkän jäällä vastatuuleen ja sen jälkeen lyhyt kuokkanousu tuntu yhtäkkiä melkein ylipääsemättömältä

No palauduin onneks seuraavalla pätkällä, jossa pääs vetää hyvän aikaa tasuria ladulla. Juotosta hartsporttia ja suolakurkkuja kramppeja ehkäisemään ja taas päästiin lentoon myötätuulipätkillä, jossa innostuin pudottamaan yhden letkan ja matka taittui kivasti. 10 km jäljellä kyltin kohdalla tulikin Olos näkyviin ja tuntu, että tästä selvitään. Jälkeen yks melko pitkä jääpätkä, joka lopuks kääntyi puoliks vastatuuleen. Sen jälkeen vielä onneks myötäseen menevä parin km suon ylitys, jonka jälkeen alkoi loppunousut, joita sai nousta aika väsyneenä viimeset puoli tuntia. Tämän alussa yks hyvän aikaa sitten taaksejäänyt peesi iski kunnon loppukirin ja ohi, mistä annoinkin maalissa propsit. Nousun jälkeen lasku alas Olokselle ja loppukirissä vielä yks päänahka. Loppuaika harmittavasti 26s yli 3 tunnin, jonka alle laskiskelin tulevani tässä kelissä. Kuivat vaatteet oli kuljetettu lähtöpaikalta maaliin ja vaihtamisen jälkeen osallistumismaksuun sisältävälle keittolounaalle seuraavaks jälkipeleille kavereiden kanssa. Kaikki oli hyvissä tunnelmissa, kun oltiin saatu nauttia oikein poikkeuksellisen vauhdikkaasta hiihtämisestä kelin ja tuulen ansiosta. Pikkuhiljaa endorfiinit alkoi haihtua ja sauna, syönti ja lihashuolto olikin sitten iltamenoina ihan riittäviä ja taju lähti helposti pään osuessa tyynyyn, vaikka leposykkeet vähän vielä koholla vielä olivatkin.

Toisen välipäivän fiiliksiä

Toisen välipäivän kuviot oli pitkälti samat, voitelukoulussa käytiin läpi pulvereita ja käsikuvioita. Iltaa kohden alko kuitenkin olotilaan hiipiä pientä pelonsekaista epävarmuutta seuraavan päivän Karra Huikosen alla. Itsellä ei kokemusta lainkaan yli 50k matkoista ja nyt oli luvassa 30k lisää. Lisäksi torstain aikana vielä pitkälle iltaan satoi uutta lunta ja pakkanen kiristyi, joten keskiviikonkaltaista kulkua ei ollut syytä odottaa. Ostin Hiihtocenterin kisavoitelun 75€ hintaan ja kävin hiihtämässä nihkeän verkkahiihdon yhtään luistamattomilla transparenteilla. Yks meidän porukasta oli toista kertaa ja vakuutteli matkan olevan lopulta hänelle ”helpompi kuin kuvittelis”.

Karra-Huikonen 80km

Noh, kehnosti nukutun yön jälkeen herätys klo 5:40 ja kunnon aamupalan jälkeen kamat päälle ja tallustelemaan kuljetukselle Hettaan. Aamu oli tosi kaunis ja bussissa tuli vähän hiki. Hetassa oli mahdollisuus valmistautua hotellin tiloissa ja pikkuhiljaa fiilis alkoi nousta. Jälleen lähtö jäältä ja tällä kertaa loivempaa pitkää nousua kapuamaan Pyhäkerolle avotunturiin. Reitti kulki aivan satumaisissa kapeissa kuruissa ja avotonturista alas tullessa vaivaiskoivukoissa ja muutama tunturipurokin reitille osui. Laskut tällä reitillä oli helpoimmat, ei yhtään kiperiä kohtia.

Matka taittui ja täyttyi ottaa biotaukokin ennen Pallaksen nousuja, jotka tällä reitillä olivat oikeesti kovat kuokkanousut. Ennen Pallasta olin liki 10 km tiukilla letkan perässä, mutta sain roikuttua mukana. Pallaksen jälkeen reitti oli pitkälti sama kuin keskiviikona eli viimeiset 25 km olivat tuttuja. Keli kuitenkin selvästi hitaampi, niin ilmaseksi ei oikein saanu mitään. Juotoilla tuli pysähdyttyä ottamaan varman päälle kaikkia antimia, ettei energiat loppuis. Suolakurkkujen ja urheilujuoman lisäks tuli vedettyä banaania, rusinoita ja yleensä pohjille yks geeli.

Kohta oltiinkin jää- ja suopätkien jälkeen loppunousuissa melko tyhjällä patterilla. Täyttä tilttiä tai aina vähän pelkäämiäni kramppeja ei kuitenkaan tullu ja maaliin mökin kolmantena aikaan 5:08. GPS-mitta tälle 78km. Samat kuviot kuin keskiviikkona vielä vähän verkkasempaan tahtiin. Palkintojenjakoon sai toivuttua, arpajaisissa oli erinomaisia palkintoja jaossa, mutta tällä kertaa ei osunut, kuten pari vuotta sitten Ski Maratonissa, kun voitin sukset.

Nopea palautuminen ja katse ensi vuoteen

Tänään tuli vielä käytyä nautiskelemassa huippukelissä 25 km yllättävän hyvin palautuneena. Jälkikäteen ajateltuna molempina päivinä sain itsestä puristettua sen mikä oli otettavissa, mutta kilpailuhenkisempi sisäinen ääni on kuiskutellu ”että oisit vähän rohkeemmin voinu hiihtää ja pysytellä mukana letkoissa etenkin perjantaina”. No nyt on reitit ja profiilit tuttuja ja tätä puolta voi yrittää mahd jatkossa

Kaiken kaikkiaan on helppoa suositella kaikille Lapponiaa. Ainutlaatuinen tunnelma ja aivan upea reitistö kansallispuistossa. Oikein inspiroivaa nähdä kaikenikäisiä lajiaktiiveja mukavissa fiiliksissä yhdessä absoluuttisten huippujen kanssa.

Iso kiitos Idalle huipusta Ski Team – valmennuksesta, josta varmasti hyödyin kokemusten jäätyä näin isosti plusmerkkisiksi