Oma tili

Jenni on viihtynyt Ski Teamin matkassa

Moikka! Täällä Kirjoittelee Jenni, hiihtoon hurahtanut opiskelija Jyväskylästä. Olen ollut Ski Teamissa Idan valmennettavana parina talvena ja nyt mukana myös kesän valmennuksessa. Innostuin hiihdosta muutama vuosi sitten, kun jalkavaivojen takia en pystynyt juoksemaan, mutta hinku lenkille oli kuitenkin kova.

Jenni on Idan valmennuksessa ja tykännyt harjoittelun monipuolisuudesta. Jenni on myös pidetty treenikaveri.

Mulle hiihto on aina ollut mukava talvilaji, jota olen harrastanut muiden lajien ohella omaksi ilokseni välillä enemmän ja toisinaan vähemmän. Kuitenkin vasta Idan valmennustiimiin hyppäämisen jälkeen olen oivaltanut, kuinka monipuolista ja vaihtelevaa hiihtäjän harjoittelu on ympäri vuoden ja miten hiihtolenkilläkin voi (ja pitää) tehdä muutakin kuin hiihtää henkihieverissä sykkeet tapissaan aina täysillä.

Omalla kohdallani erityisesti kesäajan harjoittelu on mullistunut Ski Teamin myötä, kun perinteisen juoksun rinnalle on tullut esimerkiksi sauvakävelyä ja -rinnettä, rullahiihtoa, loikkatreenejä ja voimaharjoittelua kuntosalinkin puolella.

Ski Teamissa järkevää ja tehokasta harjoittelua

Ski Teamiin mukaan lähtemisen ansiosta harjoitteluun on tullut järkeä ja malttia. Oman fiiliksen mukaan treenaamisen heikkoutena on, ettei kokonaiskuormitukseen, harjoittelun vaihtelevuuteen tai eri harjoitusten yhteensovittamiseen tule välttämättä kiinnitettyä huomiota. Silloin voi käydä niin, että homma lähtee ihan lapasesta ja kroppa rupeaa pistämään vastaan väsymyksen, vammojen ja sairastelun muodossa. Toisaalta harjoittelu voi olla myös liian yksipuolista ja junnaavaa, jolloin mitään huimaa kehitystäkään on turha odottaa. Ski Teamissa harjoittelun määrä ja teho on mietitty järkeväksi ja välillä myös levätään kunnolla.

Jokainen voi valita omaan tasoonsa sopivan ohjelman, eli ihan kuka tahansa voi huoletta lähteä mukaan, kaikille löytyy kyllä sopiva ohjelmarunko. Huippua on myös se, että kestävyyttä voi treenata miljoonalla eri tavalla ja siksi omia lempilajeja voi helposti yhdistää ohjelmaan. Esimerkiksi itselleni rakas kesälaji on suunnistus ja teenkin osan treeneistä suunnistaen joko palauttavana PK- tai kovempana tehoharjoituksena. Kesällä voi myös kilpailla muissa lajeissa ja samalla rakentaa hyvää pohjakuntoa talven hiihtorientoihin! Ohjelma ei siis ole kiveen hakattu, vaan sitä voi hyvin soveltaa oman näköiseksi ja arkeen sopivaksi.

Jokainen voi valita omaan tasoonsa sopivan ohjelman, eli ihan kuka tahansa voi huoletta lähteä mukaan.

Ski Teamin ehdoton vahvuus on mahtava ryhmähenki ja porukan tuki

Ryhmässä voi kysellä mitä tahansa ja aina saa näkemyksiä muilta tiimiläisiltä ja tietysti valmentajilta. Viikoittaisesta kuulumisten kertomisesta ja toisten fiilisten lukemisesta saa hurjasti vertaistukea. Muiden vaikeuksista ja onnistumisista voi itsekin oppia ja saada uusia näkökulmia sekä muiden kokemuksiin on usein helppo samaistua.

Ryhmähenkeä nostaa myös erilaiset kkhaasteet ja muut tempaukset, joihin jokainen saa osallistua haluamallaan panoksella. Ryhmän tuen lisäksi myös valmentajilta saa apua ja henkilökohtaisia vinkkejä harjoittelun soveltamiseen omaan tilanteeseen sopivaksi. Vaikka hommaa tehdään ryhmässä, kaikkia ei todellakaan yritetä mahduttaa samaan muottiin, vaan jokaisen taustat ja elämäntilanne pystytään ottamaan huomioon!

Jokainen voi lähteä mukaan omilla tavoitteilla

Summa summarum: Ski Teamissa jokainen voi ylittää itsensä ja päästä omiin tavoitteisiinsa olipa ihan vasta-alkaja tai jo kokenut konkari. Tiimissä treenataan fiksusti, mutta kuitenkin rennosti pilke silmäkulmassa. Kenenkään ei tarvitse pärjätä tai osata yksin, ryhmässä on voimaa ja yhdessä pötkitään pitkälle! Tuu mukaan meidän porukkaan!

Tiimissä treenataan fiksusti, mutta kuitenkin rennosti pilke silmäkulmassa.