Lennokkaat askeleet Trail Zone juoksuvalmennuksesta 1.11 alkaen – valmentajana Pekka Kauranen

Ollaan poluilla ja juoksu kulkee. On lähes runners high:n kaltainen olotila. Matka taittuu ja kilometrit toisensa jälkeen jäävät taakse. Tiedät tarkalleen kuinka reagoida eteen tuleviin tilanteisiin. Olet varma ja levollinen, mutta silti täynnä innostusta, ja se näkyy myös kasvoiltasi! Maali lähestyy, kuulet jo kuulutukset. Jos äsken tunsit kipuja, niin ne ovat yhtäkkiä tiessään. Vauhtisi kasvaa ja loppusuora häämöttää. Kannustajien kellot kalkattavat ja kuuluttaja huutaa nimeäsi ylittäessäsi maalilinjan! Sinä teit sen!

Kuulostiko tutulta, oletko kokenut joskus samanlaisia tunteita? Voisiko tuo edellä oleva kappale olla jo ennakkomaistiainen ensi kesän fiiliksistä?

Poluilla on mukavampaa kun juoksu on kevyttä. Pekka Kauranen näyttää mallia.

Näin syksyllä useimmilla polkujuoksijoilla on kisakausi jo paketissa ja on ylimenokauden aika. On aika levolle ja menneen kesän fiilistelyille. Takana voi olla kesä, joka on sisältänyt tuon ensimmäisen kappaleen mukaisia tuntemuksia ja tunnet adrenaliinin virtaavan suonissasi, kun vain ajatteletkin sitä. 

Kesä on voinut olla myös haastava, on voinut olla loukkaantumisia, tai muita vammoja ja kesää kuvaava sana onkin ollut innostuksen sijaan telakka. Tai sitten, haaveilet edellä kuvatun kaltaisesta harrastuksesta, jossa pääsisit liikkumaan ja kokemaan elämyksiä luonnon keskelle. Paikkoihin, joihin et ehkä muuten tulisi menneeksi.

Kaikki ei aina suju suunitelmien mukaan ja harjoituskausi saattaa olla loukkantumisten ja väsymisen sävyttämä. Tällöin valmentaja osaa auttaa sinut takaisin oikeanlaiseen harjoitteluun.

Kun keho ja mieli saavat levätä ylimenokaudella, pian huomaat, että juoksunälkä kasvaa ja ajatukset hakeutuvat tulevan kauden koitoksiin. “Milloinkas se Karhunkierroksen ilmoittautuminen avautuikaan”- saatat ajatella. Samalla voit myös miettiä, kuinka voisit parhaiten valmistautua tulevaan kesään?

Trail Zone -juoksuvalmennus verkossa on 1.11.24 alkava Suomen monipuolisin ryhmävalmennus. Se kestää seitsemän kk ja on ratkaisu tuohon valmistautumiseen. Valmennus on vuosia kehitetty kokonaisuus ja nyt alkavaan valmennukseen se nousi uuden käyttöön otetun Priima-harjoitusverkkoalusta myötä aivan uudelle tasolle. Valmennus sisältää kolme harjoitusohjelmaa sen mukaan, millainen liikuntataustasi on ja millaisille matkoille ajattelet suuntaavasi ensi kesänä. Ohjelmat päivittyvät verkkopalveluun kerran kuussa ja tähtäävät siihen, että olet parhaimmillasi kisakauden kynnyksellä, toukokuun lopussa. Saat myös ohjelmat voimaharjoitteluun ja kehonhuoltoon.

Aikaisempien vuosien tapaan ryhmällä on myös oma, suljettu Facebook-ryhmä, jossa voit esittää kysymyksiä ja se toimii myös tiedotuskanavana, sekä osaltaan luo yhteisöllisyyttä ja antaa vertaistukea yksilölajin harrastajalle.

Ryhmässä on mukava opetella yhdessä ja jakaa treenikuulumisia. XC-Partyssa ollaan vuorovaikutuksellisen verkkokoutsaamisen ammattilaisia.

Valmennukseen kuuluvat webinaarit

Trail Zone ryhmä kokoontuu keskimäärin kahden viikon välein yhteisiin videotapaamisiin. Videotapaamiset tallennetaan ja ne löytyvät verkkopalvelusta ja ovat katsottavissa koko valmennuksen ajan. Tapaamisilla käsittelemme eri aihealueita polkujuoksun ympäriltä ja näitä aiheita ovat mm.

  • Naisten harjoittelun erityiskysymykset
  • Kestävyysharjoittelu
  • Kilpailukauden suunnittelu, kisastrategia
  • Varusteet
  • Urheiluvammat + kehonhuolto
  • Kestävyyskuntoilijan ja urheilijan ravitsemus
  • Mentaaliharjoittelu polkujuoksijalle
  • Juoksutekniikka, Ylä- ja alamäkiharjoittelu
  • Kisan aikainen ravitsemus
  • Kilpailuun valmistautuminen
  • Lisäksi vieraanamme on käynyt urheilijavieras, joku juoksija suomalaisen polkujuoksuskenen huipulta.

Entäpä se verkkoalusta? Priima verkkoalusta on mahdollistanut sen, että valmennuksen tietopuolista sisältöä on kasvatettu huomattavasti.

Alla olevalta videolta löydät terveiseni ja pikaisen kurkistuksen valmennusmateriaaleihin Priimassa

Lue lisää ja klikkaa itsesi sisään täältä: https://xcparty.fi/tuote/trail-zone-juoksuvalmennus-verkossa/

Miksikö XC-Party? Kaipasin ympärilleni työyhteisöä ja XC-Partyn myötä myös sain sellaisen.  XC-Party mahdollistaa uudenlaisten resurssien käytön ja tiimityö toisten ammattivalmentajien kanssa tuo varmasti valmennukseenikin ihan uusia ulottuvuuksia.

Mukavaa viikon alkua ja toivottavasti nähdään ryhmässä!

t. Pekka @valmentajapekkakauranen