Hirveää, mutta ensi vuonna uudestaan! Mika Mäenpään Himos Epic MTB
Himos Epic 2021 kisarapsa -kirjoittaja Mika Mäenpää
”Ihan hirveä kokemus, mutta pakko tulla ensi vuonna uudestaan.”
Tuo oli ensimmäinen lause lauantaina maalissa, kun Epicin henkilökunta antoi käteen kylmän oluen ja kysyi fiiliksiä kisasta. Takana oli kaksi raastavaa ajopäivää, jotka sisälsi vajaat 100km pyöräilyä ja toista tuhatta nousumetriä erittäin haastavissa maastokokeissa. Jo toinen Himos Epic MTB oli takana ja olo oli onnistuneen helpottunut: tein sen taas! Tuossa kisassa ei ole nimittäin itsestäänselvyys päästä edes maaliin, puhumattakaan kärkisijoituksista, kun samalla viivalla on Suomen parhaat kuskit.
Eeppinen ja vaativuudessaan ainutlaatuinen
Himos Epic MTB on useasta alle kymmenen kilometrin etapista koostuva maastopyöräilykisa, ja ainoa laatuaan Suomessa, jonka takia tapahtumaan tulee joka vuosi ajajia ympäri Suomea ja maailmaa. Omassa ryhmässäni oli esimerkiksi Virosta kotoisin oleva kuski sekä Singaporessa asuva suomalainen kuski.
Lyhyet etapit kuulostavat helpolta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Etappeja on yhteensä 14 kahden päivän aikana, joista osa ajetaan pimeässä. Käytännössä se tarkoittaa neljätoista 5-30min vetoa maksimisykkeillä. Toki tapahtumassa on myös harraste- ja sähköpyöräsarjat, mutta kisasarjassa on oma viehätyksensä.
Omien kykyjen ylärajoilla ponnistelu on todella koukuttavaa
Jos laitan numerolapun pyörän keulaan, niin silloin ajetaan täysiä. Kisatilanteessa kroppa toimii erilailla. Pyörä kulkee kevyemmin ja ajotaidot ovat vähän normaalia paremmat. Sitä flow -tilaa ei saa muualla kun kisoissa, mikä on todella koukuttavaa. Ehkä juuri siksi sitä haluaa vapaaehtoisesti hakea omia fyysisiä rajoja ja osallistua jo toista kertaa Himos Epiciin.
Tänä vuonna lähtökohdat olivat kuitenkin täysin erilaiset verrattuna viime vuoteen, kun aloitin maastopyöräilyn. Nyt alla oli useita MTB -kisoja ja satoja tunteja määrätietoista treenaamista XC Master Janin ohjaamana. Siksi kisa jännitti ensimmäisen kerran vasta pari tuntia ennen starttia.
Ensimmäinen kisa-aamu
Vaikka valmistautuminen kisapäivänä ja edellisenä iltana ei ollut paras mahdollinen, niin lähtöviivalla oli hyvä fiilis. Sää oli aurinkoinen ja mieli virkeä. Ensimmäinen maastokoe oli helppo kahden kilometrin neulaspolku ja hyvä lämmittely kisalle.
MK2 oli vaikeampi punainen reitti. Tiukoista nousuista ja kalliopudotuksista huolimatta reitti oli hieno ja meni hyvin lukuun ottamatta kaatumista viimeisessä laskussa. Se oli perinteinen sukellus tangon yli kivikkoon, mutta onneksi selvittiin pienillä naarmuilla. MK3 oli vauhdikas neulaspolku ennen ensimmäisen päivän taukoa.
Vauhti oli kova ja valitettavasti Jani kaatui reitillä eikä saanut jatkaa kisaa tikatun käden takia. Jouduin jatkamaan ilman sparraajaa, mutta tärkeintä ettei tullut pahempaa vahinkoa.
Perjantain neljännellä maastokokeella noustiin Himoksen huipulle. Reidet oli tulessa, mutta Keke hiillosti kamerapyörällä lähes koko nousun, joka auttoi pitämään vauhtia yllä. MK5 oli yksi suosikeistani ja se ajettiin jo pimeällä lampun valossa. Reitti oli keskivaativa ja kulki kallioiden päällä. MK6 oli perjantain viimeinen reitti, jolla sattui ensimmäinen välinerikko. Pyörän vapaaratas jäi jumiin ja polkimet pyörivät tyhjää. Äkkiä rengas irti, vapaaratas auki, ja korjaamaan. Parin minuutin ja kymmenien kirosanojen jälkeen takaisin matkaan! Endurotyylinen maastokoe päättyi mahtavaan laskuun Himoksen päältä ala-asemalle. Ensimmäinen päivä oli ohi.
Toinen kisapäivä alkoi sateessa
Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli toisen kisapäivän vuoro. Vettä satoi aamusta asti, joten vaihdoin taakse käytetyn sadekelin takarenkaan. Lauantain ensimmäinen maastokoe MK7 oli helppo, mutta sade teki reitistä liukkaan ja mutaisen.
MK8 alkoi loivalla nousulla, jossa aamulla vaihdettu rengas puhkesi kyljestä. Paikkasin reiän nopeasti ja täytin renkaan CO2 patruunalla, mutta se vain jatkoi tyhjenemistään. Pyöritin rengasta vielä muutaman kerran, jotta litku paikkaisi reiän paremmin. Sitten uusi yritys, joka onnistui!
Aikaa kuitenkin kului taas useampi tärkeä minuutti. MK9 oli lyhyt reitti, jossa oli teknistä maastoa ja vaativa ylämäki. Tuossa ylämäessä tunsi jo kuinka reidet ovat väsyneet eikä jaksanut enää polkea yhtä terävästi kun perjantaina. MK10 jälkeinen tauko tuli todella tarpeeseen, vaikka reitti ei ollut vaikea.
Tauon jälkeen oli jäljellä vielä neljä maastokoetta, joista kolme ensimmäistä olivat helpompia ja viimeinen MK14 vaikea. Olin kuitenkin jo melko väsynyt lauantain viimeisillä pätkillä, joten ajo ei ollut enää terävää ja virheitä tuli paljon. Viimeisellä maastokokeella 14 jouduin jo taluttamaan pyörää ylämäissä, koska en enää pystynyt polkemaan niitä tehokkaasti. Pitkässä kisassa voi olla joskus nopeampaa taluttaa pyörää, kun polkea viimeiset voimat ylämäkeen ja hyytyä tasaisella. MK14 päättyi pitkään laskuun ja kylmään maaliolueen.
Summary
Tällä kertaa ajoin maaliin ilman totaalista uupumusta ja ajatuksia luovuttamisesta. Kun vuosi sitten lauantain ajo oli pelkkää selviytymistä, niin nyt pystyi jopa nauttimaan ajosta sateesta ja rengasrikosta huolimatta! Jotain on siis tehty oikein ja kunto oli huomattavasti parempi.
Ajotaidot ovat kasvaneet kuntoakin enemmän, ja nyt pystyin ajamaan suurimman osan reiteistä, kun viime vuonna hyppäsin heti pois satulalta, jos edessä oli isompia kiviä tai teknisiä mäkiä. Kokonaisuutena kisa oli siis välinerikoista huolimatta ehjä ja onnistunut.
Vauhdinjako oli huomattavasti parempi kun aiemmin ja kroppa toimi hyvin. Sijoitus oli lopulta 28. johon en ole kuitenkaan tyytyväinen. Treenattavaa riittää vielä varsinkin ylämäissä ja kestävyyttä tarvitaan enemmän lauantain etapeilla. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ja ensi vuonna mennä taas piirun verran nopeampana lähtöviivalle. Ensin kuitenkin nautitaan ansaitusta lepoviikosta ja superkompensaatiosta!
Etsitkö treeniohjelmaa, valmentajaa tai innostavaa treeniryhmää?
Tsekkaa tarjontamme täältä!
