Motocrossista MTB -radoille – Mikan Himos Epic sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Valmistautuminen Epiciin alkoi huhtikuussa käytännössä täysin nollasta. Takana oli koronan takia kesken jäänyt salibandykausi ja muutama viikko hiihtoreenejä, mutta maastopyöräilyä ei lainkaan. Aiemmin olin käynyt ehkä 2-5 lenkkiä ajamassa fatpyörällä.

Maastopyörä piti ostaa jo vuosi sitten, mutta osto siirtyi tälle keväälle. No pakkohan sitä oli päästä kisoissa käyttämään ja Himos Epic oli sopivan kaukana elokuussa, kun kaikki alkukesän tapahtumat peruttiin.

Verkkovalmennus alkoi keväällä

Löysin XC partyn ihan sattumalta SporttiOravien Maijan kautta ja sain selville, että Jani alkaa valmentaa MTB tiimissä. Soiteltiin Janin kanssa huhtikuussa valmennuksesta ja treenit alkoi heti kuun lopussa. Ehdin siis treenata neljä kk maastopyöräilyä ennen Himosta.

Tavoitteena oli selvitä maaliin ja kokeilla oman kropan rajoja. Lisäksi yksi salainen tavoite oli voittaa valmentaja, mutta ei ole vaikea arvata miten salibandypelaajan ja triathlonistin välisessä kestävyyskisassa käy. Toisaalta liian helpot tavoitteet ei motivoi kehittymään, joten päätin yrittää. Seurasin tarkasti Janin tekemää ohjelmaa ja ainoa skipattu treeni koko kesän aikana oli 35min kuntopiiri, joka unohtui työkiireiden keskellä.

Epicissä olin valmis

Himos Epicin lähestyessä fiilis oli hyvä. Olin tehnyt kaiken mitä voin kunnon ja ajotaitojen eteen kesän aikana. Voitin valmentajan testivedoissa ja jaksoin hyvin tehdä vk/mk reenejä.

Vihdoin oli ensimmäisen kisapäivän aika. Tätä oli odotettu koko kesä! Lyhyen haastattelun jälkeen keula kohti ensimmäistä maastokoetta. Se oli helppoa polkua vajaa 2km. Toinen maastokoe oli jo paljon vaikeampi. Teknistä maastoa ja vaikeita kalliopätkiä, joita ei Oulusta löydy. Teknisyyden takia MK2 tuntui jo melko raskaalta. MK3 ja 4 olivat myös haastavia. Ajoin kaikki ensimmäiset maastokokeet täysiä maksimisykkeillä, koska se tuntui hyvältä.

Tauon jälkeen suunnattiin Himoksen päälle ajovalot mukana kohti viidettä maastokoetta, joka oli vielä helpohko. MK5 jälkeen reisissä alkoi selkeästi hapottaa. MK6 oli suhteellisen helppo, mutta pimeässä ajaessa valitsin väärän linjan ja kaaduin pahasti. Molemmat polvet auki, mutta matka jatkui. Oli varmaan niin paljon adrenaliinia veressä, että ei tuntunut missään kaatua.

Siirtymällä vähän kirveli polvia ja reidet olivat jo uupuneet. MK7 oli perjantain vaikein pätkä ja vauhti hidastui selkeästi. Reidet olivat hapoilla, polvet kipeät ja metsässä pilkkopimeää. Selvisin kuitenkin MK7 maaliin ja pääsin perjantain viimeiselle kokeelle MK8. Se oli päivän paras osuus, vaikka olinkin jo fyysisesti aivan loppu. Paljon laskua ja olin alamäkisegmentissä vain 30 sekuntia kärkeä hitaampi. Ensimmäinen päivä oli ohi, ja kaikki oli annettu. Äkkiä nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan ajopäivään.

Lauantai meni sinnillä läpi

Kisapäivä 2 alkoi väsyneenä. Unta oli tullut vajaa 6h ja unen laatu heikkoa. Fiilis oli kuitenkin katossa ja oli huippua päästä taas ajamaan. Ensimmäiset maastokokeet olivat ajettavissa, mutta reidet olivat aivan hapoilla ja ajaminen oli vaikeaa. Olin mennyt liian kovaa perjantaina. Reitit olivat kuitenkin hyviä ennen Mordoria (MK11), jossa ajotaidot loppuivat kesken ja oli pakko taluttaa pyörää. Mordorin jälkeen suunnattiin tauolle, jonka jälkeen oli vielä neljä maastokoetta jäljellä.

Olin jo fyysisesti aivan loppu, mutta halusin silti ajaa ja fiilis oli edelleen katossa. Viimeiset maastokokeet olivat lähinnä selviytymistaistelua, koska reidessä ei ollut enää mitään jäljellä. Luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt koskaan mielessä ja tiesin että selviän maaliin. Ja niin selvisin.

En voittanut Himos Epiciä enkä Jania tällä kertaa, mutta voitin itseni. Selvisin elämäni vaikeimmista maastopoluista ja pystyin haastamaan monta kisakuskia neljän kuukauden maastopyöräkokemuksella. Salibandytausta auttoi sprinttinopeudessa ja motocross ajolinjojen valitsemisessa ja rohkeudessa alamäissä ja reiteillä yleensä. Ensimmäinen päivä menikin todella hyvin niiden avulla. Toisena päivänä tarvittiin kuitenkin kaikista eniten kestävyyttä, jota en pystynyt tarpeeksi rakentamaan kesän aikana.

Hienointa tapahtumassa oli ehdottomasti huippu tiimi ja mahtava ilmapiiri puhumattakaan upeista maastoista ja maisemista. Siisteintä oli ajaa lujaa ja testata omia rajoja. Oikeastaan nautin siitä, kun sain vetää itseni aivan loppuun.

Olo on nyt helpottunut ja itsevarma. Himos Epic oli mulle maastopyöräilyn lähtötasotesti, jonka perusteella mahdollisuudet tässä lajissa on täysin mun omissa käsissä. Nälkä kasvaa syödessä ja treenit jatkuu!